maanantai 9. kesäkuuta 2014

Raivausta

Nämä kuvat oikeastaan jo eiliseltä, kun alettiin tuota ryteikköä vähän raivata, että saadaan se aita tehtyä! Heti vaan hommiin, niin saadaan mussukat kotiin. <3



Allaolevassa kuvassa vasemmassa reunassa oleva mänty on sama kuin ylläolevissa oikeassa reunassa, eli siis tuon yläkuvien pöheikön takaa nämä kuvat ikäänkuin...



Ja alla kuvia pienen moottorisahan laulattamisen jälkeen... Aita olisi tosiaan tarkoitus laittaa kulkemaan tuota nurmikon reunaa, niin täytyi noita siinä rajalla olleita koivuja ym. vähän kaadella pois tieltä. Kuusikin sai uuden ilmeen, mielestäni se on aika sympaattinen noin... Alunperin piti kaataa sekin kokonaan, mutta ainakin toistaiseksi se nyt sai jäädä.


Ja niistä kaadetuista koivuista tehtiin tietysti näitä:


Tänään käytiin myöskin Agrimarketissa pyörähtämässä hankkimassa hieman tarvikkeita aitausta varten, vaikka tärkeimmät pistettiinkin tilaukseen jo eilen illalla netin kautta. Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä toivotaan, että toimitus on tämän viikon aikana, että viimeistään viikonloppuna saataisiin aitaus pystyyn ja mielellään vaikka vuohetkin jo kotiin. Viimeistään juhannukseksi olisi tavoite...

Tänään kävin muuten taas siellä maaseututoimistossa, tällä kertaa palauttamassa vuohenpitolappusen... Taisi täti vähän ihmetellä, että on siinä kumma muija. Torstaina kävi ja ilmoitti ottavansa lampaita eikä mennyt kuin maanantaihin, kun se ottaakin jo vuohia... Ei ollut ehtinyt vielä mitään asian eteen tehdä, niin pistettiin sitten se lammaspaperi silppuriin ja pitopaikkapapereihin vaihdettiin lammas vuoheen. No harm done. Hienosti sujui. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti