maanantai 2. kesäkuuta 2014

Vuohia vai lampaita? Lampaita vai vuohia?

Tässä on nyt vatvottu edestakaisin ja mennen, tullen ja paletessakin, että kumpia meille tulee. Vuohia vai lampaita.

Vuohista olen aina tykännyt. Meillä on ollut mummulassa vuohia kun ole ollut pieni. Eli joskus 25 vuotta sitten... Silloin minulla oli oma kili, jonka nimi oli Dennis! Siitä kai se vuohikipinä on lähtenyt...

Kun kuusi vuotta sitten muutimme tänne Kivilehtoon, sanoin jo silloin miehelleni, että meille tulee sitten vuohia. Nyt kutakuikin tasan kuusi vuotta myöhemmin aika vihdoin olisi kypsä...

Mutta.

Vuohia vai lampaita?

Eräällä tuttavalla olisi tässä ihan lähellä kolme heinäkuun puolivälissä luovutusikään tulevaa mustaa uuhta. Ehdoton plussa, että eläimet saisi läheltä ja tutulta. Varmasti saisi vertaistukea ja vinkkejä jatkossakin.
Lampaat eivät ole kovia karkailemaan. Ainakaan niin kovia kuin vuohet. Ehdoton plussa.
Niille riittäisi vähän vähemmän jämerä aitaus kun vuohille. Ehdoton plussa.
Kestävät hyvin kylmää ja tykkäävät ulkoilla talvella. (Tosin niin kai vuohetkin?) Ehdoton plussa.

Sitten miinuksia... Keritseminen täytyisi opetella. En tiedä onko vaikeaa vai ei, mutta oma vaivansa siitäkin.
Tuo meidän tuleva laidun on ravintonsa puolesta varmaan parempaa vuohille kuin lampaille.
Lampaita täytyy olla vähintään kolme, että ovat lauma.
Ne syövät 2kg heinää päivässä per nenu. Se tekee kolmelta lampaalta 21kg viikossa, 84kg kuukaudessa ja mitä sitten talven aikana... Jos lasketaan lokakuusta huhtikuuhun, niin se tekee seitsemän kuukautta heinäruokintaa. Tosin, kun tuo laidun on mikä on, niin luultavasti aivan täysin kuivaheinää ei pärjättäisi lainkaan. Tai korkeintaan ne ihan kesäkuukaudet vain. Mutta jos lasketaan tuon 7kk mukaan, niin se tekee jo 588kg. Jos kuukausia on 10, niin se on 840kg.
Pfffffh. Heinän hankkiminen on välillä tarpeeksi tuskastuttavaa kaneille ja marsuillekin.

Vuohet puolestaan ovat ihanan koiramaisia ja huomattavasti enemmän vuorovaikutuksessa hoitajansa kanssa kuin lampaat. Ne ovat äärettömän seurallisia ja fiksuja, ehkä liiankin fiksuja tosin. :D Niillä on lähes yliluonnolliset kyvyt karata mistä tahansa ja pistää paikat matalaksi.

Mutta vuohet on vaan niin <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti